lauantai 5. tammikuuta 2013

Kun on oikein pieni...


Tänään vietettiin Etelä-Suomessa pienen kummityttömme elämän ensimmäisiä suuria juhlia, ristiäisiä.




Juhlatunnelma oli vimpan päälle, ja kaikki oli kauniisti viimeisteltyä yksityiskohtia myöten. Nuikkunen nukkui koko toimituksen ajan, joten meidän yhteispeli toimi vallan hyvin. Vasta illalla, kun suurin osa vieraista oli lähtenyt, neiti alkoi heräillä tähän päivään.




 Pienen rinsessan kunniaksi pukeuduimme mekin kera tunnelmaan sopivin vaaleanpunaisin asustein.



Koska pienen tytön vanhemmat eivät halunneet mitään klassisia kummilahjoja, kehyksiä, lusikoita, hiustupsu- tai maitohammasrasioita, päädyimme tilkkupeiton lisäksi antamaan nuikkuselle lahjaksi puisen leikkikeittiön. :) Ei nyt vallan ajankohtainen vielä, mutta hetken päästä varmasti. Ja juku sentään kun kotona tätä etukäteen kokosimme - olin aivan lumoutunut. Kun mä olin pieni, ei mitään tällaisia edes myyty missään. Ihastelin leikkikeittiötä kotosalla pari päivää, kunnes olin siitä valmis luopumaan. Ehkä mä pääsen tällä vielä leikkimään, kunhan nuikkunen tuosta vähän kasvaa.


Kauniita ajatuksia sinun viikonloppuusi!

13 kommenttia:

  1. Voi Hänen Suloisuuttaan :)
    Ja aivan ihana lahja, kokemuksesta voin sanoa, että aivan varmasti tulee olemaan käytössä! Ja ehkä sinäkin kummina pääset leikkimään....minäkin mummuna pääsen. Huomenna taas : D

    VastaaPoista
  2. Kyllä on hieno lahja. Kovasti leikimme 2v lapsenlapsemme kanssa koti leikkejä, ruokaa laitetaan ja syödään. Uskon olevan leikissä mukana, pääsette varmaan myös osalliseksi keittiöleikeistä. T. Mummi
    -päivi-

    VastaaPoista
  3. Ihana ja valloittava tyttönen!!

    VastaaPoista
  4. Kaunis pieni tyttövauva ja ihanasti olitte pukeutuneet kummityttönne ensimmäiseen juhlaan!

    VastaaPoista
  5. Ihana...ihana..IHANA
    Ja varmasti sillä keittiölläkin pääsee leikkimään kun tuo aika menee yllättävän nopsasti :)
    Kauniita kuvia kauniista yksityiskohdista.

    VastaaPoista
  6. Aivan mielettömän kauniita kuvia ja niistä välittyi kaunis ja rauhallinen tunnelma!

    Tuli mieleen meidän pinsessan vuodentakaiset ristiäiset, joissa kummi lauloi kirkossa tuon "Kun on oikein pieni"-laulun ♥

    VastaaPoista
  7. Oi kun ihana vaaleanpunainen tunnelma ja niin kaunis päivänsankari! :) Hieno lahja ja varmasti pääsee käyttöön :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos kauniista, liikuttavasta kertomuksestasi!
    Kiitos kauniista kuvista, joista juhlan vaaleanpunainen "henki" tuli esiin :)
    Kiva lahja, keittiöllä on todentotta käyttöä! (sanoo 13 mummi )
    tuksu

    VastaaPoista
  9. Olipa kiva postaus...ja niin ihanat värit ja tuo lahja on huippu<3

    VastaaPoista
  10. Todella suloisen vaaleanpunainen juhla <3

    VastaaPoista
  11. Oi tavaton, miten söpö vauva!!! Ja ihania kuvia <3

    VastaaPoista
  12. Ihastuttava lahja ja miten suloinen itse sankari onkaan♥!

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)