maanantai 15. maaliskuuta 2010

Kehykset, kappa ja valkoista teippiä


Viikonloppu meni erilaisten tuunailujen parissa. Monenlaista väkerrettiin, jotakin saatiin valmiiksikin.




Puunvärinen kappa muuttui valkoiseksi ja sai kylkeensä tilavuudesta kertovat lukemat. Kappa sijoittui keittiön tason nurkkaan ja sain viimein aikojen saatossa kertyneet kapustat ja vispilät esille.


Toinen projekti on ollut suunnitteilla pitkään. Ruokailutilan ruskeaa tapettia jäi aikoinaan pienet palat yli, ja niistä on ollut suunnitteilla tehdä muutama taulu ruokailutilasyvennyksen viereiselle valkoiselle seinälle. Materiaaleihin tarvittiin vain pari valkoista koristelistaa ja paspikset, tapettia ja pitsiä. 




Olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Tekeillä on myös toinen samankokoinen ja -näköinen taulu, johon tulee hieman toisenlainen teksti.




Näppärimpiä välineitä askarteluissa ovat minulle ilmastointiteippi ja kuumaliima. Niillä saa ihmeitä aikaan. Keskisen kyläkaupasta sattui löytymään muutamia viikkoja sitten tuota ihmeellistä McGyver -teippiä valkoisena! Valkoisesta hinnasta sai pulittaa puolet harmaata ja mustaa vaihtoehtoa enemmän, vaan mukaan lähti.


Siitä innostuneena muokkasin eilen iltana varsin tylsää ja tavallista gradupapereita säilövää kansiota uuteen uskoon. Kanteen lätkäisin leffateatterissa jaetusta tarralehtisestä (ja kysymys kuuluu, miksi minä ylipäätään menin sellaisen mukaani ottamaan...) löytyneen Science is awesome -tarran, kuin luomaan uskoa siihen, että kyllä tääkin projekti kannattaa joskus loppuun suorittaa. Sitten vuonna 2020.

4 kommenttia:

  1. Tosi kivoja juttuja taas! Näistä mä tykkään, sä osaat keksiä arkisista asioista piristäviä, kivoja juttuja!
    Voisikko myyä tuota taitoa vähä mullekin??? :)

    VastaaPoista
  2. Mä oon edelleen sitä mieltä, että Silence is awesome :D. Teillä on ihana koti ♥

    VastaaPoista
  3. Heippa!

    Kiitos käynnistäsi ja kommentista Pilvenhattaralla! :)

    Olin täällä blogissasi jo aiemminkin ihailemassa, ja nyt palasin uudelleen kertomaan, että teillä on kyllä kaunis koti! :)

    Jään mielelläni seurailemaan blogiasi!
    Ihania tuunailuja ja näperryksiä <3

    VastaaPoista
  4. Heippa taas!

    Ehtisikkö tehdä mulle muutaman kankaisen pääsiäismunan, missä ois vähän pitsiä yms. kyllä sä tiedät.
    Tuli vain mieleen, että sellaiset olis tosi kivat. Mutta jos sulla on paljon kiireitä niin katotaan vaikka sitten vuoden päähän pääsiäiseksi.
    Terveisin naap. Sirpa

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)